Tätä moni tuntuu miettivän, etenkin jos oma piha on suhteellisen pieni. Haaveissa on silloin hyödyntää koko piha hyötykasveille ja lisätä omavaraisuutta. Se on siis mahdollista, lähes joka pihalla muutamin poikkeuksin.
Hyötytarha voi olla omana alueenaan tai hyötykasveja voi sijoittaa muihin kasviryhmiin. Tai koko piha voi olla pelkästään syötäviä kasveja. Ne suunnitellaan samoin periaattein kuin muutkin kasvit eli huomioiden paikan valoisuus ja maan kosteus. Sekä tietysti myös kasvin koko ja talvenkestävyys.